Bitterness is a paralytic. Love is a much more vicious motivator.

Tämä on se päivä. Tänään väsyit ikuiseen raskaaseen väsymyksen viittaan, haluat takaisin sen kirkkauden, rauhan. Tänään on se päivä.

Juokse.

Tsemppiä!!!1

Tämän ei ole tarkoitus loukata ketään, kunhan pohdin asiaa kärjistäen.

Kirjoitat vaivalla tekstin joka kertoo rehellisesti mitä tunnet, mitä häpeät, pelkäät, kaipaat ehkä tukea jossain asiassa.. Julkaiset sen ja jännität lukijoidesi reaktioita, toivoen rohkaisua, samanlaisia kokemuksia, ihan mitä vaan jotta en tuntisi olevasi niin yksin asioidesi keskellä. Paras mitä saat on tämä "tsemppiä!".

Tsemppiä - tsemppi kääntyy englanniksi fighting spirit. Ihan kiva että joku toivottaa taistelunhalua, mutta missä vaiheessa siitä tuli tsemppiä? Eihän se kuulosta miltään järkevältä! En edes osaa sanoa miltä se kuulostaa, ehkä joltain lattealta, vähän homeiselta jutulta joka sanotaan kun ei jakseta lukea tekstiä mutta halutaan huomauttaa "Minä olen täällä, katsoin tätä tekstiä, ota tästä tsemppi kun en jaksa muuta miettiä. Tsekkaa blogini!".

Taistelunhalun tai tahdon toivottaminen kuulostaisi jo mieltä ylentävältä ja rohkaisevalta, mutta tsemppiä... Huokaus. Olen varmaan itsekkin sortunut joskus toivottamaan tuota homeista, kun olen lukenut tekstin johon olen kovasti halunnut kommentoida jotain kannustavaa ja lohduttavaa, mutta blogin kirjoittaja on tuntunut niin kaukaiselta ja ehkä vähän herkältä etten ole uskaltanut kirjoittaa hirveästi muuta. Kaikki voidaan aina tulkita väärin.. Homeisen lisäksi olen yrittänyt kyllä kirjoittaa muutakin, jottei vaikuttaisi etten edes koko tekstiä vilkaissut.

Lupaan että jatkossa jos haluan toivottaa jollekkin kommenttini lopussa hyvää niin voisin toivottaa taistelunhalua. Eikö sitä asiat aina vaadi?

More deception? More violence?

Toiset ne vaan teroittaa ohdakekruununsa piikkejä ja painaa niitä tiukemmin, minä kärsin ja loistan mentaliteetillä. Itsensäkurittamisessa ei katsota olevan mieltä ellei sillä lennä edes omassa mielessään; miksi kärsiä jos sitä ei kukaan tajua?
See me, feel me, touch me, heal me ja niin edespäin.

Aivoissa huutaa se pieni mato I am the one that's calling inside of your brain. I am the one that makes you feel all the Shame. Sosiaalisesti katseemme on rajoitettu kapea-alaiseksi, ylemmyyden tunnetta ja sosiaalipornoa. Jokainen tuntee olevansa jumalatar, käärme povella vaikka käärmeeseen se Kleopatrakin kuoli. Mitä väliä. Oi autuas suolaisen makea myrkky joka virtaa suonissamme, anna meille tasaisen kalmea iho ja ikuinen elämä.

I think I'm in a tragedy.

Ei tästä tule mitään, olen pyöritellyt näitä pätkiä mutten saa niistä mitään aikaiseksi. Tässä ne kuitenkin jotta voin siirtyä eteenpäin:

I have this desire, this craving for anything that will make me numb.

Kuin tuulimyllyjättiläisiä vastaan taistelisi, jokainen kokoon katsomatta huutaa olevansa läski.

“Your illness is not who you are; it’s keeping you from becoming who you’re supposed to be.”

Palkinto

Risalta sain tämän, kiitos paljon siitä! Osana tätä kuuluu kertoa viisi asiaa itsestään, ja pistää eteenpäin. Laitan Riikalle.

1. Ilman kelttikaulakoruani (joka symboloi ikuista elämää) tunnen oloni paljaaksi.
2.Vaikuttaa siltä että saatan viimein saada ensimmäisen oikean työpaikkani. Toivon että kaikki sujuu hyvin ja pääsen toukokuusta alkaen lastenhoitajaksi. Tuntuu että on noloa olla kohta 20, eikä yhtään kunnon työpaikkaa takana..
3. Hampaiden pesemisen ääni tavallisella hammasharjalla on ihan järjettömän ällöttävää.
4. Säästän pikkuhiljaa päästäkseni Lontooseen.
5. Phantom of the opera 25th anniversary ja Repo! the genetic opera ovat minun uplifting. Vaikka kumpikaan ei ole mitenkään seesteinen..

Täysin asiasta  poiketen, Hair esitetään Lahdessa syksyllä. Pitäisi varmaan varata liput, vaikka en tiedä missä olen silloin.