Puhdistautuminen korjaa kosmisen tasapainon, rutiinilla; nopeasti ja äänettömästi, ei jälkiä ellen halua niitä. Toisinaan pieniä tummia painaumia sormissa, kylpyhuoneen nurkassa jotain joka joskus oli energiapitoista ravintoa. Kaikki ne vain kertoakseni etten ole keskinkertainen mieli kuten suurin osa ihmisistä ympärilläni. Testaan viitteillä ympäristöni reaktioita ja älykkyyttä, mutta vielä kukaan ei ole osoittanut suurta valveutuneisuutta. Millaista onkaan olla sellaisten pienten mielien vanki, varmasti ylen pitkästyttävää.
Parempi vaihtoehto kuitenkin on pidättäytyä kokonaan, silloin ei ole hetkeäkään ajatusta sumentavaa sokerisyöksyä. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Tarpeitani ymmärtämätön voi pitää minua kurittomana koirana joka haluaa oikutella uhmaamisen ilosta, vaikka mistään sellaisesta ei ole kysymys. Tarvitsen tätä, rituaalejani ja niistä saamaani valoa toimiakseni tarvitsemallani tavalla.
Jokaisessa nerossa on aavistus hulluutta, kyllähän sinä tiedät sen parahin ystävä. Sinä tunnet metodini.
***
Jotain tällaista on mielessäni pyörinyt että haluan saada kirjoitettua, onnea niille jotka keksivät.
3 sanaa:
Tsemppiä!
Kiitos, vaikkakaan teksti ei kerro minusta tällä hetkellä.
Tekstiesi perusteella haluat löytää ihmisistä enemmän kosketuspintaa, jotain syvällistä tai sisällistä "eloa", jota selvästi sinulta löytyy! Minusta sinä kirjoitat aivan mielettömän kauniisti, etkä vain syömishäiriöstä tai oksentelusta tai kylkiluittesi näkyvyydestä tai solisluiden piilossapysymisestä.
Sinä kirjoitat elämästä, mutta myös suuremmasta kuin tämä elämä mitä me kaikki käymme läpi, tuoli on tuoli, kaikki tietää sen, mutta sinun tekstisi kuultaa läpi sitä, miltä tuo tuoli sinusta tuntuu.
Se salpaa henkeni hetkeksi. (okei tuoli on ehkä kamalin vertauskuva)
Haluan ehdottomasti että jatkat kirjoittamista, usein tulisen ruoan tuhoama kurkkunikaan ei välttämättä ilmoittaisi asiaa näin epäselvästi, mutta minun oli pakko sanoa tämä sinulle.
Lähetä kommentti